Jokainen piano ja flyygeli on suunniteltu soitettavaksi ja viritettäväksi tiettyyn viritystasoon. Nostamalla tai laskemalla kielien jännitettä saavutetaan haluttu sävelkorkeus eli viritystaso. Viritystason määrityksessä käytetään pianon yksiviivaisen a-sävelen taajuuslukemaa (Hz). Nykyisin pianon/flyygelin yleisimmin käytetyt viritystasot ovat a1 440hz sekä 442hz. Pianon viritystason ollessa alempi, piano kuulostaa alavireiseltä suhteessa muihin soittimiin ja ollessa ylempi, ylävireiseltä suhteessa muihin soittimiin. Ihmiskorva ei yleensä tunnista viritystason nousua tai laskua, mikäli se tapahtuu tasaisesti basson, keskialueen ja diskantin välillä. Suurin syy pianon viritystason laskemiselle on aika sekä ilmankosteuden vaihtelut. Ajan saatossa kielien jännite pikkuhiljaa laskee, mikä tarkoittaa myös viritystason laskua. Myös ilmankosteuden vaihtelut ja Suomessa alhainen ilmankosteus laskee viritystasoa. Mahdollista on myös, että viritytaso on liian korkea ja sitä joudutaan laskemaan. Tämä on toki harvinaisempaa, mutta esimerkiksi kesällä oikeassa viritystasossa olevan pianon viritystaso voi nousta.
Tasonkorjaus on ennen varsinaista viritystä tehtävä ns. haalausviritys eli todella nopeasti tehtävä ”raakaviritys”. Siinä kielten jännitettä nostetaan tai lasketaan mahdollisimman nopeasti ja suurpiirteisesti haluttuun viritystasoon. Mikäli piano ei ole oikeassa viritystasossa ennen varsinaista viritystä, ei vire tule pysymään eikä virityksestä tule stabiili. Jos pianon viritystaso on kovin alhainen, joudutaan tekemään useampi kuin yksi tasonkorjaus ennen varsinaista viritystä, joilla pyritään saamaan virityksestä mahdollisimman pysyvä ja stabiili.
